Väriä pintaan

Onkin päässyt vierähtämään useampi viikko viimeisesta blogilisäyksestä. Syy on kuitenkin ihan hyvä. Ensin paiskin viikon koulujuttujen parissa, jotta saatoin lähteä hyvillä mielin Ibizalle rentoutumaan. Seuraava viikko vierähtikin Ibizan auringon alla, ja viime viikolla reippailin Martin, Maijun ja Pauliinan kanssa ympäri Barcelonaa.

Lähdimme runsaalla porukalla Ibizalle. Lähes kaikki meidän porukastamme lähtivät mukaan ja keräännyimmekin laivaterminaaliin lomatunnelmissa. Saimme kukin lippumme, ja siirryimme laivaan odottaen isoja bileitä koko yöksi. Eipä nyt kuitenkaan. Matkoja ja majoitusta lukuunottamatta, koko reissu oli totaalisen epäorganisoitu. Jopa espanjalaisen mittapuun mukaan. Ohjeessa meille lupailtiin hienoja bileitä joka illaksi sekä laivamatkoille kumpaankin suuntaan.

Saavuimme ryytyneinä Ibizalle rankan lauttareissun jälkeen. Rankkuus ei johtunut bileistä. Diskokin suljettiin puolenyön jälkeen, koska juuri kukaan ei ollut paikalla. Rankkuus johtui yksinkertaisesti siitä, ettei laivalla voinut mitenkään nukkua. Porukalla tuli kokeilua nojatuolit, kahvilan sohvat, ikkunalaudat. Ei saa nukuttua. Seuraava päivä sujui tunnin kahden unilla, mutta sehän ei haitannut. Makasimme kaikki rannalla 7 tuntia putkeen hiukan torkahdellen. Rusketusprosessin lomassa tajusimme majoituksemme puutteen. Meressä: suolavettä. Suihkussa: suolavettä. Keittiön hanassa: suolavettä.

Illalla oli luvassa rantajuhlat. Vai oliko sittenkään? Rannalla oli kyllä bileet, mutta eri opiskelijaryhmälle. Me emme päässeet juhliin sisään ja meidän oli ilmeisesti tarkoitettu juhlivan todellisten bileiden vieressä. Juup ei.

Vaikka järjestelyt tökkivätkin paikan päällä, emme antaneet sen haitata. Järjestimme omia bileitämme ja nautimme auringosta. Vuokrasimme tukun skoottereita yhdeksi päiväksi ja ajelimme ympäri saarta. Valitettavasti vain 4 meistä oli muistanut kantaa ajokorttia mukanaan, joka teki vuokrausprosessista hiukan mutkikkaampaa. Ensin vuokrasimme 3 skootteria yhdestä vuokraamosta, ja marssimme sitten viereiseen vuokraamoon, josta samat 3 henkilöä vuokrasivat nimiinsä toiset skootterit. Ei ihan sääntöjen mukaan, mutta tulos oli positiivinen.


Hulluin päivä Ibizalla oli perjantai. Lähdimme aamulla katamaraanireissulle Formenteralle - viereiselle saarelle jota on monessa paikassa kehuttu todella upeaksi paikaksi. Pääsimmekö koskaan Formenteralle? Emme.

Ensimmäinen muutos meille myytyyn matkaan oli katamaraani. Se vaihtui lasipohjaiseksi alukseksi. Tajusimme tämän vasta kun meille osoitettiin mihin laivaan nousta. Ei se juuri haitannut, koska odottelimme paratiisisaarta. Laiva lähti matkaan ja uskoimme matkan kestävän noin puolisen tuntia. 45 minuuttia lähdöstä ja aloimme olla epäileväisiä. Tarkistimme tilannetta Google Mapsista ja pelkomme varmistui. Formentera oli tosiaankin saari etelässä, jota olimme uumoilleet. Miksi sitten matkasimme suoraan pohjoiseen kohta toista tuntia?

Lähdimme tiedonhakureissulle. Laivan kapteeni kertoi meille, ettei laiva koskaan edes ollut menossa Formenteralle. Päädyimme ankkuriin pieneen laguuniin Ibizan länsireunalla. Rannalle ei päässyt muuten kuin uimalla. Ei uima-asuja. Mukana läjä digijärkkäreitä. Reissu ei tosiaankaan vastannut tuotekuvausta. Saimme sentään osan rahoistamme takaisin.

Päivän erikoisuus ei suinkaan loppunut tähän. Päätimme illalla kolmen vartin varoitusajalla lähteä vaahtobileisiin saaren toiselle puolelle. Keräännyimme odottamaan busseja kello 23, ja tipoittain porukkamme mahtuikin linjureihin. Puolen tunnin matka ja olimme perillä. Kasa opiskelijoita jonossa. Hyvä. Hypätään siihen perälle. Vaikka Ibizalla olimmekin, ulkona oli hämmästyttävän kylmä +10°C. Varsin kylmä sää seisoskella uimashortseissa.

40 minuuttia jonossa. Vihdoin ovella pakastinkuosissa. Portsari kertoi meille, että meillä on väärät liput. Olemme väärässä paikassa. Justiinsa. Ainoastaan se bussi, jossa minä ja muutama muu porukastamme olimme, oli tullut toiselle puolelle saarta. Sille väärälle toiselle puolelle. Kyselimme taksikuskeilta, että missä ihmeessä olemme ja löysimme aivan sattuman kaupalla bussin, joka oli siirtämässä meitä, eksyneitä lampaita, oikeisiin bileisiin. Vielä 30 lisäminuuttia bussissa. Miten Rymättylän kokoisessa paikassa saa tuhrattua 3 tuntia siirtymiseen, jää ikuiseksi hämmästelyn aiheeksi? Olimme kuitenkin lopulta päässeet oikeaan paikkaan. Turhautuneina, ja vodka-redbullin tarpeessa.

Vaahtobileet itsessään olivat mielenkiintoinen kokemus. En nyt ole ihan heti juoksemassa uusiin vastaaviin, mutta hauskaa oli. Illan saldo: kengät tuhottu, paida kadotettu.


Seuraava viikko kului Martin, Maijun ja Pauliinan kanssa. Panun Matkatoimisto oli valmistellut lähes minuuttiaikataulun. Kävimme 4-5 päivässä tehokkaasti kaikki BCN:n näkemisen arvoiset kohteet, mutta asiakaspalautteen perusteella lauantai oli päivistä ihanin. Aamupalan jälkeen Freixenetin kuohuviinitilalle, kassit vääränään pulloja takaisin. Illalla kakku&cava-piknikille Parc Güelliin ja kruunaus illan pimeydessä, suihkulähteen valoshowssa. Melkein kyyneleitä pyyhittiin.

Kavereiden lähdettyä oli edessä paluu karuun arkeen. Tällä viikolla on jo takana kaksi tenttiä, ja edessä vielä projektipresis perjantaina. Espanjalaiseen tapaan presiksen olemassaolosta saa tietää maanantaina. Puserruksella menee. Ei siinä mitään onpahan nopeasti ohi. Pääsen takaisin lomailemaan. En olisi uskonut, mutta olen tosiaan viihtynyt ihan rannalla makaillen. Saanen hienon värin pintaan vielä ennen kotiinpaluuta.

Vedenpaisumus, koodimuuri ja matkakuume

Barcelonassa on paiskannut vettä kaksi päivää lähes tauotta. Yleensä sade vain harmittaa, mutta tällä kertaa sillä on ollut myös positiivisia vaikutuksia - olen paneutunut koulutöihin.

Tulevat 2 viikkoa olen melkolailla lomalla: ensin viikko Ibizalla, sitten viikko Suomi-kavereiden kanssa. Koska en tule luultavimminkaan juuri opiskelemaan seuraavan parin viikon aikana, on töiden tekeminen tällä viikolla aina vain tarkeämpää.

Compilers-kurssilla olen joutunut painimaan ohjelmointiprojektin parissa, jossa väsäillään omaa kääntäjää. Siis ohjelmaa, joka tulkitsee, tarkistaa, ja toteuttaa koodia. Projektissa tuli eteen iso seinä - muuri oikeastaan. En päässyt eteenpäin. Nyt kuitenkin, sateiden alla, olen moukaroinut muuria tuntitolkulla ja edistystä on tapahtunut. Hyvä niin. Voinpahan sitten olla rauhassa lomalla.

Sade ja jokseenkin hajoittava koodaus ovat kirvoittaneet matkakuumeen - oman ja myötämatkakuumeen. Odotan, että pääsen Ibizalle (toivottavasti) aurinkoon, mutta odotan myös, että saan matkaajia seurakseni BCN:ään.

Lomailun jälkeen luvassa on jälleen tiivis viikko - pari tenttiä ja harkkadedis. Kesäkuussa on tehtävänä enää yksi tentti ja luentojakaan ei taida olla, joten mukava kuukausi taitaa olla tiedossa.

Edessä on vielä pari ryynäys päivää sorvin ääressä. Nyt lähden hakemaan jääkaapista ansaitun, kylmän oluen.

Vappu Välimerellä

Järjestimme oman expattivappumme. Vanhat työkaverit, Tomi ja Katsi, semanttisen laskennan työryhmästä ovat hekin muuttaneet molemmat matalammille leveysasteille, ja päätimme järjestää Vapun ulkomailla. Kaikki tämä alkoi vitsailusta SeCon käytävällä joskus joulukuussa ennen lähtöjämme. Naureskellen mietimme, että kerääntyisimme kaikki vapuksi yhteen ja lakittaisimme jonkin mantankorvikkeen. Vitsailu lopulta realisoitui ja kokoonnuimme vappuaattona Barcelonaan. Katsi oli valmistellut jopa erikoissuuren lakin, jonka saatoimme laittaa Gaudín El Dracolle.


Ennen lähtöämme Parc Güelliin, seuraamme liittyi vielä Katsin Madridissa asuva ystävä Jenni. Puistossa nautimme upean expattivappupiknikin. Illan hämärryttyä ja kaikkien turistien kaikottua lakitimme seremoniallisesti patsaan ja lurautimme Suvivirren. Olimme aivan viimeiset ihmiset koko puistossa, joten saatoimme rauhassa kruunata liskon.


Eilen Vappupäivän iltana seuraamme liittyi vielä Jennin lääkiskavereita Madridista. He olivat kotoisin Romaniasta Transylvaniasta. Lääkisopiskelijoita Transylvaniasta! En voinut olla laukomatta vitsejä Dracula-aiheesta. "I want yourr BLOOOOD!".

Barcelonan kesä on alkanut tehdä tuloaan. Menneellä viikolla elohopea kohosi selvästi kahdenkympin päälle ja aurinko paistoi esteettä. Kuitenkaan vielä ihoakärventäviä paahteita ei ole näkynyt. Ovat toivottavasti tulossa. Kuulemma Madridissa on jo lähennellyt 30 astetta.


Kokeilin viime viikonloppuna ensi kertaa Bicing-palvelua. Mahtava juttu. Kyseessä on lainapyöräpalvelu, josta voi kortilla kuitata itselleen fillarin siirtymisiin. Palvelu on tarkoitettu vain paikallisille, koska kortin saaminen edellyttää NIE numeron omistamista (ks. ekojen blogitekstien tilitykset). Koska fillari kuitataan henkilökohtaisella kortilla ja koska ensimmäisen puolen tunnin jälkeen taksa alkaa raksuttaa, ei Bicing-pyöriä löydä Helsingin tyyliin Vantaanjoesta. Pysäkkiverkosto on todella tiheä. Kaupungissa on satoja paikkoja, joista pyörän voi kuitata tai joihin sen voi palauttaa. Kätevä tapa liikehtiä cityssä.

Olen myös käynyt tarkamassa rannan. Muutaman kerran rantabaarista ja kerran ihan hiekaltakin. Talviturkki tosin on vielä pysynyt harteilla. Uintia olen harrastunut aamu-uintien merkeissä kattopoolilla.

Tuhkakeskiviikko

Pääsiäinen tuli ja meni, mutta tuhkakeskiviikko saapui vasta nyt. Islannissa purkautunut tulivuori on lakkauttanut lähes kaiken lentoliikenteen Euroopassa. Espanjassa ei lentokenttiä käsittääkseni ole suljettu, mutta kun kaikki maat ympärillä ovat sulkeneet ilmatilojaan, on Espanjakin ollut aikalailla jumissa. Maasta kun ei ole päässyt ulos edes junalla Ranskassa vallitsevan junalakon takia.


Monien Erasmuslaisten ystäviä ja sukulaisia on jäänyt jumiin Barcelonaan, ja monet eivät ole päässeet käymään. Säät ovat onneksi kuitenkin suosineet. Tasaisesti ollaan oltu siinä parin kympin tuntumassa. On varmasti huonompiakin paikkoja olla jumissa.

Viimeiset pari viikkoa on kulunut rauhallisissa merkeissä. Baareissa ja klubeilla on tietysti tullut käytyä, mutta koulukiireiden vuoksi on tullut eleltyä aika rauhallisesti.

Olen laittanut ruokaa joka päivä viimeisen parin kuukauden ajan, mutta nyt alan pikkuhiljaa kyllästyä laittamaan aina muutamia samoja ruokia. Päätin laajentaa omaa repertuaariani ja tehdä helpon nuudeliwokin. Helpommin sanottu kuin wokattu. Olen remunnut monta eri ruokakauppaa läpi ja alan varmistua siitä, että tästä maasta ei löydy nuudeleita. Ovat kuitenkin melko keskeinen osa nuudeliwokkia.


Remuaminen ei kuitenkaan mennyt aivan hukkaan. Silmiini osui valmis pannukakkujauhe - siis sellaisia amerikkalaisia pannukakkuja. Niistä innostuneena hommasin jopa pikkuriikkisen paistinpannun niiden paistamiseen. Kerroin kavereille tehneeni pannukakkuja ja kehitimmekin äkkiä pannukakkuillan. Pannukakkuja ei kuitenkaan voi syödä ilman vaahterasiirappia. Aivan kuten nuudeleiden kanssa, siirapin löytäminen osoittautui uskomattoman vaikeaksi. Päädyimme lopulta La Ramblan kauppahalliin etsimään siirappia, jossa viereinen paikallinen auttoi tulkkaamaan toiveitani myyjälle. Pian myyjän ilme kirkastui ja pyyntö oli selvästi ymmärretty. Myyjä raahasi minut kojun nurkalle ja antoi innoissaan kouraani purkillisen aprikoosihilloa - ei nyt ihan nappiin. Martin oli kuitenkin ollut onnekkaampi. Toinen myyjä oli vienyt hänet pois koko kauppahallista, jonkinlaiselle sivupisteelle, josta löytyi kuin löytyikin pullollinen vaahterasiirappia. Pannari-ilta oli kruunattu. Löytyisiköhän kauppahallista myös nuudeleita?

Nyt täytyy vain toivoa, että ilmatilat kirkastuvat ja lentokoneet saadaan ilmaan. Kavereitakin kun on tulossa käymään viikon päästä.

Tulta munille!

Viimeisen parin viikon aikana olen ehtinyt myllertää vaikka missä. Ensin Valenciassa, sitten koulussa, vanhempien mukana ympäri Barcelonaa, Montserratissa luostarimatkalla ja Penedèsin sydämessä Freixenetin kuohuviinitilalla.

Menimme isolla porukalla Valenciaan juhlimaan Las Fallasin päätöspäivää. Joimme kuohuviiniä (ja vodkaa) hyvällä halulla, söimme xurroja (eli churroja) ja katselimme, kun paikalliset polttivat hienot teoksensa.

Ennen kuin ehdit googlata, xurrot ovat perinteisiä paikallisia herkkuja - taikinatankoja, joita dippaillaan sulaan suklaaseen.

Mutta nyt takaisin Valenciaan. Koko kaupunki oli aivan täynnä ihmisiä, juhlavaloja ja falloja. Espanjalaiseen tapaan juhliminen alkoi vasta myöhään illalla ja jatkui läpi yön. Suomessakin on tottunut näkemään nuorisoa juhlimassa yöllä, mutta Valenciassa nuoriso oli hyvinkin nuorta. Pitkälle puolenyön jälkeen kaduilla juoksenteli maitontonkan kokoisia pikkulapsia heittelemässä ilotulitteita. Eikä ainoastaan papatteja vaan ihan kunnon paukkujakin. Paukaukset kaikuivat todella kovina kortteleissa. Puolenyön tuntumissa palomiehen eristivät fallat aidoilla ja liekit leiskuivat. Kuten kuvasta saattaa nähdä kyseessä eli ole mitään pieniä juhannuskokkoja. Senpä takia palomiehen ruiskuttivat vettä koko palamisen ajan. Eivät liekkeihin vaan ympäröivien talojen seiniin etteivät liekit sytyttäisi ympäröiviä rakennuksia.


Koko perhe tuli käymään luokseni Barcelonaan viime viikoksi. Säät suosivat koko viikon ja käytimmekin tilanteen hyväksi kuljeskellen ympäri kaupunkia kahviloissa ja kaupoissa. Teimme myös päiväreissut Montserratiin ja Freixenetin kuohuviinitilalle. Porukkamme viikon saldoksi tuli 11 paria kenkiä, 4 laukkua, tukku koruja, ja satoja valokuvia.


Eilen pääsiäissunnuntaina porukamme järjesti pääsiäismunajahdin, jossa etsimme maalattuja pääsiäismunia Parc de la Ciutadellasta. Thomas ja Yvonne olivat piilottaneet lähes sata munaa puistoon ja etsimme niitä porukalla. Valokuvauksen jälkeen Yvonne antoi lähtölaukauksen ja jahti oli käynnissä.


Sain saaliiksi kymmenkunta munaa ja kourallisen karkkeja. Valitettavasti vain keskivertotulos. Michaelilla osoittautui olevan paras vainu. Hänen saaliinsa oli lähes kaksinkertainen. Jahdin jälkeen söimme saaliimme muiden piknik-tarjoilujen kanssa ja nautimme aurinkoisesta päivästä. Jopa pakistanilainen hasismyyjä tuli pitämään seurueellemme lyhyen myyntipuheen, mutta hänet passitettiin hymyssä suin matkaan.

Junailua Shakespearen tahdissa

Viime viikonloppuna teimme reissun Montserratiin. Tarkemmin sanottuna Montserratin munkkiluostariin. Vuorenjuurelle pääsee junalla ja juna-asemalta on hammasratajunayhteys luostarille asti. Tapasimme aamulla yhdellä BCN:n juna-asemista ja aloitimme matkan. Pian junassa minulle selvisikin, että muilla oli tarkoituksena kiivetä luostarille. Alkuun ajattelin, että "ei nyt ihan hirveästi kiinnosta, mutta mikäs siinä". Kun pääsimme perille tajusin reippailun todellisen luonteen. 550 metriä korkeuseroa. Kyseessä ei ollut mikään puolen tunnin kävely vaan 2.5 tunnin aherrus. Nopea katsaus nahkakenkiini, mutaiseen ja lumiseen polkuun, sekä muiden vaelluskenkiin. Tämä ei näytä hyvältä.

Yksi ryhmästämme oli hypännyt Barcelonassa vahingossa väärään junaan. Suunta oli oikea, mutta raiteet kulkivat väärää puolta kukkulaa. Näin tilaisuuden ja otin sen. Jäin uljaasti odottamaan ryhmäläistämme ja ottaisimme hammasratajunan luostarille muiden perässä. Kaksi tuntia ja useita U-käännöksiä myöhemmin ryhmämme viimeinenkin saatiin paikalle.

Sillä aikaa, kun muut olivat kavelemässä vuoren seinämää, saatoin kuljeskella pienessä Monistrol de Montserratin kylässä. Asukkaita on alle 3000 ja koko kylä pakattu tiiviisti pienen joen ympärille. Aurinkoinen lauantaipäivä ja pari kahvilaa. Kuljeskellessani näin monia pikkukylien upeita puolia. Kaikki tuntuivat tuntevan toisensa. Ihmiset huutelivat tervehdyksiä kaukaakin ja posteljooni sanoi "hyvää päivää" jopa minulle. Paras huomio oli kuitenkin kun posteljooni huikkasi kulkijan perään ja alkoi kaivaa kirjeitä laukustaan kadulla. Kaikki tuntevat toisensa. Jotenkin tuli Urjala mieleen. Mutta Monistrol de Montserratiin verrattuna Urjala on kuitenkin viiden ja puolen tuhannen ihmisen metropoli.

Luostarilta (oli sinne mennyt junalla tai jalan) oli upeat maisemat. Huono kuva ei oikein tee kunniaa näkymille, mutta antaa kuitenkin oikean idean minkälainen maisema on kyseessä - alpihtava. Aurinko paistoi ja luostarin juurella oli keväisesti lunta. Aivan kuin olisi ollut Alpeilla hiihtokeskuksen kahvilassa. Kun olin ostamassa lounasta, kahvilan jonossa tuntui tosiaan siltä kuin jotain olisi vialla. Jaloissa ei ollut monoja ja päältä puuttui paksut toppaukset.

Itse luostari ei sisältä eroa isoista peruskirkoista, joissa tulee käytyä jokaisessa lomakohteessa, mutta sijainti on upea. Luostari on rakennettu korkealle vuoren seinämään ja maisemat ovat sen mukaiset.

Päätin sivistää itseäni myös muilla tavoin ja ostin itselleni muutaman kirjan. Luen parhaillaan Dan Brownin uusinta jännäritiiliskiveä, mutta ostamani kirjat ovat tyystin toista maata. Kun opettelin englantia, äiti osti minulle Roald Dahlin kirjan Fantastic Mr. Fox. Ajattelin, että mikäs sen parempi tapa opetella espanjaa kuin lukea samainen kirja en castellano eli El Superzorro. Kirjan nimi kuulostaa tosin jonkinlaiselta supersankarisarjakuvalta. Kyllä huomaa kuinka heikoissa kantimissa on sanasto, kun joutuu tarkistamaan vähän väliä sanakirjasta. Toinen haaste on se, että kirjassa käytetään paljon imperfektiä (luulisin). Minulle on opetettu vain preesens ja perfekti. Tunnistan kuitenkin onneksi verbit myös imperfektimuodosta.

Toinen kirja, jonka ostin, laajentaa ehkä englannin kieltäni. Ostin nimittäin Shakespearen Hamletin. Sen lukeminen on lähes yhtä hidasta kuin El Superzorron. "´Tis now struck twelve, get thee to bed Francisco. ´Tis bitter cold. And I am sick at heart." Jeps. Kyllä kun noista on runnonut läpi, niin maistuu taas grishamit.

El día después de mañana

Ilmaston "lämpeneminen" on alkanut sulattaa napajäätiköitä. Jäätiköiden voimakas sulaminen on siirtänyt golf-virtaa, joka aiheuttaa dramaattisia muutoksia maapallon ilmastoon. Yksi kaupungeista, jossa koetaan voimakkaita sääilmiöitä on Barcelona, turistien suosima miljoonakaupunki Välimeren rannalla.


Barcelonassa on koettu poikkeuksellisen voimakkaita tuulia koko alkuvuoden 2010, mutta helmi-maaliskuussa ilmasto järkkyy äkillisesti. Neljä vuodenaikaa koetaan kaikki neljän viikon sisällä, ja viimeinen niistä - talvi - riepottelee Barcelonaa maaliskuun alussa. Sää muuttuu yhden päivän aikana voimakkaasta sateesta, raekuuroihin ja lopulta armottomaan lumimyrskyyn. Lunta sataa yli 5 senttiä vain 3 tunnin aikana aiheuttaen koko Katalonian laajuisen kaaoksen.


Koko Barcelonan bussiliikenne on keskeytetty, kymmeniä teitä on suljettu, ja lentoja ohjattu muille kentille. Kymmenet tuhannet ihmiset ovat jääneet ilman sähköä ja 44000 tiedonjanoista koululaista on jäänyt vaille opetusta. Tuhannet ihmiset pakenevat myrskyä ympärikääntyneine sateenvarjoineen ja syöksyvät metrotunneleihin. Metrot ovat täynnä ihmisiä, jotka yrittävät paeta riepottelevaa myräkkää. Vaunuihin tunkeudutaan sisälle ja epätoivoisimmat vaihtavat vihkisormuksiaan paikkaan vaunussa.

Ilmatieteenlaitos AEMET pelkää myrskyn voimistuvan ja on antanut oranssin hälytyksen - suuri vaara. Yli kaksimetriset aallot runtelevat Katalonian rantoja, ja niiden uskotaan kasvavan jopa 8-metrisiksi.

Iberian niemimaalla on vain yksi toivo. Tiedeyhteisön hylkäämä tutkija Jordi García, joka on viimeiset 7 vuotta kehittänyt menetelmää varastoida auringon valoa siirrettäviin kennoihin. Pääministeri Zapatero on antanut määräyksen ohjata kaikki valtion ympäristökassan varat Garcían tutkimukseen, jotta auringon valoa saadaan siirrettyä Saharan valonkeräyskentiltä Espanjaan.

Ehditäänkö keinotekoinen kesä tuoda ajoissa Kataloniaan?